2016-12-20

Lasten kaksi joulua.


 Esikoisen joulujuhla on juhlittu. Torstaihin on vielä koulua, mutta jo huomenna juhlitaan keskitalven juhlaa kunnolla. Talvipäivänseisauksesta lähdetään kohti valoa ja mikään ei voisi olla lohdullisempaa.

On oikeastaan hauskaa, että lapsilla on ikäänkuin kaksi joulua. Talvipäivän seisauksena annamme omat lahjamme lapsille. Jouluaatoksi lähdetään tuffalle ja nähdään kaikki ihanat siskot, veljet ja niiden lapset <3

Esikoiseni taisi kuitenkin jo hankkia parhaan joululahjansa itse. Hän oli säästänyt pitkään yhteen pelikonsoliin ja kun kerran rahat oli kasassa, niin tietty se haettiin.

Rakastan muuten noita keskustorin patsaitsa, karusellia ja joulutoria. Tallipihaltakin saa lammasterapiaa, kun yli söpöt lampaat antaa rapsutella itsään surutta.

Ihanaa joulun aikaa!

-Riina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti