2016-11-20

Liian kiltti synnyttäjä?

synnytys

Pienin lapsistani V on kohta kymmenen kuukautta.  Mieli palaa aina silloin tällöin synnytykseen ja siihen, miksi alistuin noudattamaan muiden toiveita, enkä tullut täysin kuulluksi. Mietin, onko mulla edes oikeutta surra ja pohtia niitä pieniä juttuja, vaikka synnytys oli monella mittarilla hyvä?

Vauva oli syntymässä piirun verran ennenaikaisesti, joten en voinut jäädä kotiin odottelemaan supistusten yltymistä. Mies heitti mut sairaalaan. Lähetin miehen kuitenkin kotiin, vaikka isomille lapsilla olikin vahtioita. Ajattelin, että lapset tarvitsee isäänsä enemmän, kuin minä miestä.

Synnytysvastaanotosta mut pistettiin aluksi vuodeosastolle. Supistukset tuli jo säännöllisesti, mutta ne oli vielä varsin lempeitä.  Tiesin kuitenkin, että synnytys etenisi nopeasti ja pyysinkin vuodeosastolle asetuttuani, että kätilö kurkkaisi kohdun suun tilanteen. Se ei kuitenkaan suostunut, sillä juurihan kohdun suu oli katsottu alhalla synnytysvastaanotossa. Ei kuulemma kannata ronkkia liikaa... Nukuin hieman supistusten välillä. Tunsin kyllä, kuinka synnytys eteni ja supistukset voimistuivat. Pyysin taas muutaman tunnin päästä, että kohdun suun tilanne tarkastettaisiin, muttei kätilö taaskaan lämmennyt ajatukselle. Kerroin, ettei edellisessäkään synnytyksessä supistusten mittauslaite ei rekisteröinyt kaikkia supistuksia, vaikka niitä tuli... Oli kuitenkin kuulemma liian aikaista mennä synnytyssaliin.

Lähdin päivähuoneeseen ja soitin miehelle. Nauroin, ettei kätilöt päästä mua saliin, vaikka synnytys on ihan kunnolla jo käynnissä. Puhelun aikana supistukset voimistuivat. Otin nojatuolin selkänojasta kiinni ja puuskutin. Supistuksia tuli tiuhaan ja jokaiseen niistä piti jo keskittyä kunnolla. Lähdin takaisin huonettani kohden ja näin oman hoitajani. Kerroin, että supistukset on jo aika voimakkaita ja sopersin jotain saliin pääsystä. Kätilö huikkasi, että voisin ensin koittaa suihkua, sillä olin kertonut aijemmin haluavani sinne. Olin hieman järkyttynyt, mutten osannut vaatimalla vaatia saliinpääsyä. Menin huoneeseeni, mutta makaaminen tuntui inhottavalta. Laahustin vessaan ja supistukset oli jo niin voimakkaita, että kiroilin. Menin takaisin huoneeseeni ja odotin muutaman supistuksen verran. Ne oli jo niin kipeitä, että puristin tyynyä pääni alla. Tiesin, että poinnistusvaiheeseen ei mene, kuin ihan hetki. Olen aina kipeimmilläni juuri ennen ponnistusvaihetta. Soitin kelloa ja pyysin hiukan anelevasti, että eikö kohdun suun tilanteen voisi vihdoin tarkistaa, että pääsisin saliin! Hoitaja totesi mun olevan jo aika kipeä ja lupasi kurkata vihdoin tilanteen. Pyysin, että yrittää olla nopea, jotta tsekkauksen voisi tehdä supistusten välillä. Katsottuaan tilanteen kätilö oli aika järkyttyneen oloinen. Se sanoi pyytävänsä kollegansa vielä katsomaan ja juoksahti pois. Kaksi muuta kätilöä tuli paikalle, mutta he totesivat, ettei tilannetta tarvitse edes katsoa. Ne päätti kärrätä mut sängyllä suoraan saliin, sillä vauva saattoi syntyä koska tahansa!

Salissa ehdin hypätä sängylle ja ottaa housut pois, kun oli jo pakko ponnistaa. Sain onneksi itse valita ponnistus asennon ja olin sängyllä polvillani pitäen laidasta kiinni. Tyttö syntyi parilla ponnistuksella.

Näin jälkikäteen mietin, miksen saanut sanottua, että tiesin synnytyksen olevan jo ihan kunnolla käynnissä?! Miksen vaatimalla vaatinut päästä saliin jo silloin, kun itsestäni siltä tuntui!? Vaikka tunnen kehoni, miksi alistuin silti muiden mielipiteeseen synnytykseni kulusta? Miksei hyvävointista synnyttäjää otteta vakavasti ennen, kuin ihan viime metreillä? Miksen osannut sanoa selkeästi mitä haluan?!

-Riina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti