2016-10-19

Yksi kolmesta imetystarinasta.

imetysviikko, imetysrauha



Nyt vietetään imetysviikkoa, johon liittyy myös Imetysrauha kamppanja.

Itselleni imetykseen liittyy paljon tunteita ja muistoja kolmen lapseni osalta... Niitä kipeitäkin.

Jokainen ihminen kokee imetyksen ja sen tuomat haasteet omanlaisinaan. Jokainen imetyskokemus on tärkeä ja arvokas, vaikkei imetys aina onnistukaan. Kellään toisella ei ole oikeutta vähätellä, tai arvostella toisen imetystaivalta. Kukaan ei ole samanlainen, tai samanlaisissa olosuhteessa. Kaikki vaikuttaa aina kaikkeen.

On tärkeää, että ympärillämme on kuitenkin ihmisiä, jotka tukevat meitä tarpeen tullen imetyksessä ja antavat olkapäätään silloinkin, jos ei imetys syystä, tai toisesta onnistu.

Esikoiseni imetystaival oli ehkä se kipein ja hämmentävin. F syntyi 7-viikkoa etuajassa. Synnytys oli perätilasynnytys ja synnytyksessä paikalla oli valtava joukko ihmisiä. Synnytyksessä koin jotenkin itseni ulkopuoliseksi ja vain jonkin prosessin osaksi. Vauva vietiin salista nopeasti keskolaan. En ehtinyt, tai uskaltanutkaan ottaa vauvaa syliini. Oksitosiinitippa sai oloni todella pahoinvoivaksi ja istukkakin oli vielä syntymättä.

Kun olin vihdoin päässyt pois sairaalasängystä ja tipasta, niin  pääsin katsomaan tyttöä keskolaan. F:ää hoitamassa oli ihana nainen, joka antoi vauvan syliini ja rohkasi imettämään. Vauva tarttui rintaan heti tottuneesti ja alkoi imeä. Se oli hetki, joka tuntui sitovan itseni uudestaan vauvaan, vaikka salissa yhteys oli raa'asti katkennutkin.

Sen jälkeen kuitenkin tapahtui jotain, joka sai minut parahtamaan itkuun.

Olin juuri asetellut tytön takaisin keskoskaappiin. Vauva puklasi aika reippaasti ja samaan aikaan sisään tuli lääkäri. Hän kysyi tiukkaan sävyyn, että kuka on antanut imettämiseen luvan ja että vauvalle pitää heti laittaa nenämahaletku. En voinut pidätellä kyyneleitä... Siitä alkoi maidon pumppaus taival.

Sairaalan iso rintapumppu tuli sairaalassa vietettyjen viikkojen aikana tutuksi. Sain rintapumpun myös kotiin ja koitin saada vauvalle pieniä määriä omaa maitoani talteen. Määrät tuntui kyllä naurettavan vähäisiltä, mutta keskolan työntekijät vakuutti niiden pisaroiden olevan kultaa. Vauva sai keskolassa sekä omaa maitoani, korviketta, kuin luovutettuakin maitoa.

Vauvan ollessa kahden viikon iässä eräs hoitaja kysyi olinko saanut imettää vauvaa. Kukaan ei ollut ehdottanut sitä sen ensimmäisen imetyskerran jälkeen. Hoitaja vei minut vapaaseen huoneeseen. jonka keskellä oli iso keinutuoli. Istuin heiluvalle keinutuolille kädet täristen. Hoitaja toi vauvan syliini ja koitti asetella vauvaa rinnalle. Siitä ei tullut mitään. Vauva itki ja itsekin pidättelin kyyneleitä. Hoitajakin näytti silminnähden turhautuvan. Pelkäsin, ettei imetys enää onnistuisi.

Seuraavana päivänä otin vauvan mukaani vanhempien kahvihuoneeseen. Käperryin vauva kainalossa kahvihuoneen sohvalle kyljelleni ja koitin imettää. Oli huojentava hetki, kun imetys onnistui. Vauva sai rinnasta kiinni ja jaksoi imeä. Seuraavan päivien ajan edessä olikin syöttöpunnitukset joka imetyksen jälkeen. Se jännitti ja hiukan tressasin. Välillä tyttö sai syötyä maitoa hyvin ja välillä taas pitkästä rinnalla olosta huolimatta ei mennyt mitään.

Kun vauva pääsi kotiin suurin osa maidosta meni vielä pullosta. F veti maitoa kuitenkin hurjan helposti vääräänkurkkuun, vaikka pullon tuttikin valittiin mahdollisimman pieneksi. Rinnasta tyttö veti kuitenkin vääräänkurkkuun harvemmin, joten yksi ihana TAYS:sin työntekijä rohkaisi imettämää enemmän. Hänen tukensa, sekä imetystukilistan avustuksella pääsimme tytön kanssa täysimetykselle tytön ollessa 2kk. Vaikka vauva söi rinnasta mielellään, niin jännitti aina saiko vauva tarpeeksi maitoa. Toisaalta taas rikki menneet rinnanpäät toi aluksi oman haasteensa soppaan. Onneksi rintakumi hieman auttoi asiaa. Vauva kasvoi lopulta niin hyvin rintamaidolla, että saimme lykättyä alunperin suunniteltua 4kk kiinteiden aloitusta viisikuiseksi.

Seuraavien lasten kanssa imetys oli jotain ihmeellistä, kaikki meni luottavaisemmin ja helpomminkin. Esikoisen imetyksestä mulla ei taida olla yhtään kuvaa, mutta noi varpaat on muuten kuopuksen.


<3 Riina


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti