2016-10-02

Tavaran vähentäminen

minimalismi

"365-tavaraa pois kymmenessä päivässä"-rupeamani on nyt ohi. 

Ei, en silti ehtinyt karsimaan ihan niin paljoa, kun aijoin, mutta tavoitteet pitää nostaa niin korkealle, että hyvä mieli saavutetaan vähemmälläkin. 

Sain kymmenessä päivässä karsittua 184-tavaraa. Olen silti tyytyväinen, sillä kaappeja on karsittu ja  KonMaritettu vaikka kuinka monta kertaa viimeisen parin vuoden aikana. Perheellisenä tavaramäärän kanssa tasapainoilu ei varmaan silti lopu ikinä. 

Karsiessa tavaroitamme tunsin kuitenkin ihan mieletöntä kiitollisuutta. Kaikkea on niin paljon, että voin surutta karsia ja antaa eteenpäin. Eletään valtavan runsauden keskellä! 

Tällä kertaa en silti oikeastaan vähentänyt vaatekaappeista lähes mitään. Vauvalta lähti muutama pieneksi jäänyt pipo ja siinä se.  Mulla ja lapsilla on just oikea määrä vaatteita, jotta arki pyörii mutkattomasti. Alla on kuva 4- ja 8-vuotiaan yhteisestä vaatekaapista. Osa vaatteista on pyykissä, mutta kaikki sisävaatteet mahtuu yhteen kaappiin helposti. Myönnän, että pesukoneen on pakko laulaa lähes päivittäin, mutta tällä vaatemäärällä arki sujuu ja pystytään hankkimaan niitä ekovaatteitakin. Kaikkea on tarpeeksi.

<3 Riina 


minimalismi lapsiperheessä

2 kommenttia:

  1. Itselläni on nurkat täynnä kirppareilta rohmuttua tavaraa "kun halvalla sai" ja sitten on lahjaksi saatuja kamoja... Onnittelen onnistuneesta projektista!( :

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lahjaksi saadut tavarat on kans mulle niitä ongelmallisempia. Itse koitan antaa muille vaan ruokalahjoja, jotta ne eivät joutuisi samaan tilanteeseen. :D Kirpparit on kans aika pahoja... Koitan nykyään tosin sielläkin pitää ostoslistaa ainakin päässäni ja ostaa vain tarpeeseen. Perus shoppailut on kyllä onneksi vähentyneet huomattavasti viime vuosien aikana. Aina välillä niitä huteja silti edelleen tulee ja turhaa tavaraa kertyy.... Kiva, kun kommentoit! :)

      Poista