2016-10-07

Nettipaaston vaikutukset. (5. päivä)

Minimalismi, nettipaasto

Kaikilla aisteillaan läsnäoleva mutsi on todellakin noussut pintaan viime päivinä. Asiaa on lasten hereilläoloaikana toteutettavan nettipaaston lisäksi auttaneet yhden lapsen ripuli, miehen tiukempi työtahti ja mun ensimmäiset kuukautiset sitten raskaaksi tulon.

Eilen en edes jaksanut mennä koneelle illala lainkaan, vaan nukahdin vahingossa vauvan viereen ja kuorsasin aamun asti.

En omasta nettipaastostani huolimatta usko, että äitien koneella kököttäminen olisi päivisinkään kokonaan huono juttu. Väitän, että lastenhoidon lomassa katsotut kissavideot loppujen lopuksi pitää ihmisen ylipäätään järjissään.

On kuitenkin käsittämätöntä, että oikeasti kuvittelin, että missaisin jotain tärkeää, jos en tarkista sähköposteja ainakin kahdesti päivässä. En katsonut sähköposteja eilen, enkä silti menettänyt mitään. Siellä ne kaikki työsähköpostitkin odotti mua siistissä nipussa, eikä niiden läpikäymiseen mennyt lopulta viittä minuuttia kauempaa.

Olen taas pohtinut hiukan tätä minimalisti asiaa. En pidä laatikkoon tunkemisesta, enkä ehkä halua sanoa olevani minimalisti, mutta ehkä jonkinlainen kohtuullistaja kuitenkin. Kohtuullistaja kuulostaa löyhemmältä, mutta haiskahtaa samoilta arvoilta, kuin "minimalisti". Tiedän, että jos luopuisin kirjoista ja levyistäni, niin mikään ei enää pidättelisi minua. Voisin lähteä koska vaan ja mihin tanansa! Mun ja lasten  kaikki vaatteet mahtuisi helposti yhteen isoon rinkaan... En kuitenkaan ole ainakaan ihan heti kaikista kirjoista luopumassa, sillä tavaroita on ihan kiva omistaakin. Kaikki ne yrtti-ja luontaislääkintäkirjat muistuttaa mua intohimosta. Rakastan myös sitä, että tavaroilla on funktio. Olen ehkä myös hieman materialisti, sillä esimerkiksi kaunis puinen mortteli, tai leikkuulautani on ihaninta mitä tiedän!

Kyse on myös tavoitteista. En tavoittele tiettyä tavaramäärää, vaan arjen helppoutta. Sitä, että kotimme tukee elämäntapaamme. Turhasta luopuminen auttaa siinä kummasti, kun neliöitä ja säilytys tilaa on rajallisesti.

Oon silti ehkä aina ollut sellainen, joka ostaa vain tarpeeseen. Tavaraa kuitenkin kertyy lapsiperheessä, kuin varkain. Ovista ja ikkunoista tulee lahjoja, toisten vanhoja huonekaluja ja vaatteita. Kaikkea sellaistakin, jota ei itse ehkä ostaisi, muttei kehtaa kieltäytyäkkään. Lopulta ne tavarat lymyilee laatikon pohjilla ja kellareissa. Kuinka hullua ja turhaa tuhlausta! Olen varovasti opetellut sanomaan "ei kiitos" ja se on näkynytkin kaapeissa.... Ne, kun menevät nykyisin kiinni. Ruokaan silti kulutan surutta!


<3 Riina





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti