2016-05-31

smoothiella valo sisään


Pakkanen on vielä täynnä viime vuoden mustikoita, tyrnejä ja puolukoita, joten on todellakin pakko alkaa tuhota niitä ennen  seuraavaa satokautta. Onneksi mustikoiden tuhoaminen smoothien seassa on varsin helppoa. Yhteen smoothieen saa helposti tungettua 200g mustikoita, joten kuvittelisin, että saan pakkasen tyhjäksi elokuuhun mennessä.

Smoothie nesteytys auttaa mua muutenkin vaikeasta raskaudesta palautumisessa ja mielialan nostamisessa. Onkin hullua, millaisen virtapiikin yksi marjasmoothien voikaan saada aikaan! Muistuttelen aika ajoin itseäni omasta hyvinvointi mantrastani; mitään diettiä ei tarvita, kun lisää tarpeeksi hyviä juttuja lautaselle. Kun kehon altistaa ravinteille alkaa se pyytää tarvitsemiaan ravinteita ihan yhtä vaativasti, kuin se pyytää karkkia, tai sokeria. Keholla on muisti ja mielitekojen seuraaminen on terveellistenkin asioiden kanssa helppoa, kunhan keho muistaa miltä mikäkin maistuu. Yritän muistaa altistaa itseäni ravinteille!

Yritän antaa elämälle enemmän tilaa. Yritän helposti hallita elämääni liiaksi, jolloin elämästä saattaa tulla suppeaa. Pikku hiljaa ilokin saattaa kadota, vaikka rakastankin kaikkea sitä mitä ympärilläni on. En tiedä onko asioiden hallitsemisen tarve luontaistaista esimerkiksi tähtimerkilleni, mutta tiedän sen, että liian pieneen laatikkoon itsensä tunkeminen saattaa tukahduttaa luovuutta.

On aika nauttia auringosta ja antaa kaiken tapahtua vapaammin. Olen niin monet kerrat huomannut, että aika harva asia tekee niin pahaa jälkeä, ettei siitä voisi päästä yli. Ne todelliset unelmien toteuttajat suhtautuu haasteisiin vain eri tavoin, kuin ehkä suurin osa ihmisistä.

Mulla on joka tapauksessa tällä hetkellä kaikki aivan mahtavasti.

<3 Riina


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti