2016-04-15

Hetkessä

hetkessä eläminen

Katson pientä vauvaani, kun hän syö. Kuuntelen vauvan hengitystä ja nauran ääneen lastenhuoneesta kantautuville leikeille.  Myöhemmin luen esikoisen kanssa Ronja ryövärin tytärtä. Ei ole tarve hääräillä omiani silloinkaan,  kun tulee tytön vuoro lukea. Myönnän, että välillä mulla on ollut vaikea olla oikeasti läsnä.

Joskus on niin kiire unelmoida tulevasta, että unohdan elää ja nautti tästä nykyisestä elämänvaiheestani. Välillä suustani pääsee edelleen sanat; "sitkun... ". On jotenkin surkuhupaisaa, että muista alkaneeni manifestoida nykyisenlaista elämääni esikoisen ollessa pieni. Mies teki tuolloin pitkiä työpäiviä toisella paikkakunnalla ja itse koitin opetella vauva- arkea esikoiseni kanssa varsin haparoiden ja hieman peloissani. Laitoin aarrekarttaani mm. ison pihan ja sen, että mies saisi olla mahollisimman paljon meidän kanssa. Nyt kun se on totta, niin ehdinkö oikeasti nauttia siitä kokonaisvaltaisesti, vai onko kokoajan vaan luotava uutta?! Jännitänkö ja yritänkö luoda väkisin tulevaisuuttani, vai pystynkö laskemaan melan ja antaa kaiken tapahtua itsestään. Voisinko opetella nauttimaan matkasta ja saavutetuista unelmista?!

- Riina



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti