2016-03-05

Kantoliina mieskuvalla

babylonia kantoliina

Mies kävi kantoliina ostoksilla ja löysi liinan mieskuvalla <3

Babylonian Tricot slen kotiutui vihdoin meille! Luomupuuvillainen, öko-tex sertifikoitu ja reilunkaupan ehdoin valmistettu trikooliina kuulosti ihan hyvältä valinnalta.  Edelliset liinani on ollut kudottuja, joten trikooliinassa on varmaan oma totuttelunsa, mutta se on kuulemma ihan oivallinen ihan pienenkin vauvan kantamiseen.

F:n ja R;n kanssa ollaan liinailtu varsinkin ensimmäisten 6kk aikana, joskin kotona enemmän, kuin ulkoillessa. Liina vaan unohtui usein kotiin ja tuloksena olikin sitten vauva sylissään vaunuja työntävä mutsi. Niin se tosin kuuluu ollakin... Luonnollisemmalta tuntuu, että vauva on mussa ihan kiinni. Meillä kaikki lapset on ollut sellaisia sylivauvoja. Ne on olleet mahdollismman paljon sylissä ja nukkuneet perheperissä...

Esikoisen kohdalla sain siskolta parin euron kirpparilöytönä kudotun liinan. Ensimmäiset liinailu kerrat oli aika hankalia, eikä vauvakaan jaksanut olla liinassa muutamaa minuuttia kauempaa. Meinasin jo luovuttaakin koko jutun suhteen heti alkumetrillä, mutta parin harjottelu kerran jälkeen homma rupesikin sujumaan. Liinasta tulikin vatsavaivaisen keskossvauvan kohdalla aika tärkeä apu, sillä yöt meni usein vauvaa kantaessa. Kuopuksen kanssa liinailun aloittaminen oli alusta asti helpompaa, sillä olihan sidontoja esikoisen kohdalla jo ehditty harjoitella.

Haaveilen tän kohdalla vähän vaunuttomuudestakin, mutta saa nähdä onnistuuko se kuitenkaan lopulta. Niillä välineillä mennään, mitkä hyvältä tuntuu.

Ei olla vielä ulkoiltu vauvan kanssa, mutta suositus onkin, ettei talvella syntyneitä keskosvauvoja viedä ulos ennen, kuin painavat 3,5kg ja silloinkin totutellaan pikku hiljaa. Pakkasrajanakin pidetään kymmentä astetta.  Tosin ajattelin tässä lähipäivinä hieman jo käydä vauvan kanssa haistelemassa ulkoilmaa. Viimeksi neuvolassa tyttö painoi jo 3140g, joten luulen, ettei se kolme ja puoli kiloakaan ole enää kaukana.

Toivottavasti tästäkin neidistä tulee helposti liinalapsi.

ps. Poikanen nukui tyytyväisenä yön omassa sängyssään, saa nähdä meneekö tämä pehmeä omaan sänkyyn siirtyminen jatkossakin yhtä hyvin, kuin esikoisen kohdalla. Tuntuu, että kun lapsi on itse valmis, niin asiat tapahtuu ihan itsestään. Näin meillä kävi pottailunkin kanssa....                                                                                                                                                                                                                                              .

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti