2016-01-26

rv 35+0

RV35

Keskiraskaudesta lähtien myönnän tunteneeni jonkinlaista alakuloa. Ennenaikaisuuden jatkuva pelkääminen ottaa voimille, eikä supistelut todellakaan helpota asiaa. Se, etten saa purkaa turhautumistani esimerkiksi siivoamalla ärsyttää! En haluaisi vauvan tietenkään vielä syntyvän, mutta olen hieman jo kyllästynyt koko raskaana olemiseen...

Onneksi viikkoja alkaa olla kivasti alla. Näillä viikoilla ei enää kuulemma mm. pistetä vauvan keuhkoja kypsyttävää kortisonia. Ollaan siis päästy niille turvallisemmille vesille. Kuopus muuten syntyi päivää vaille täysiaikaisena, mutta ajattelen niin, ettei sellainen 36+5 viikollakaan syntynyt ole ihan valmis ja kypsynyt. Tämä tuli ehkä esiin parhaiten bilirubiinin nousulla.

Supistelujen keskellä myönnän ärsytyskynnystä nostavan myös sen, että mies lähtee koko viikonlopuksi koulutukseen. Olen hieman katkera, sillä kyseessä oli vapaaehtoinen juttu ja koulutus paikalle on 3h ajomatka. Jos vauva syntyy sillä välin, niin olen miehelle ikuisesti katkera.  ;) Täytyy myöntää, että muutamat Ho ´o ponoponot tässä on mantrana väännetty, ettei tule itku ja hammastenkiristys. Vanhempani on onneksi kuitenkin tunnin ajomatkan päässä ja miehen Tampereella asuvalle pojallekin voin tietty soittaa, jos synnytys alkaa yllättäen turhan vauhdikkaasti.

Täysiaikaisuus koittaa kahden viikon päästä, joten sinne asti olisi kyllä hyvä vielä sinnitellä....

- Riina

ps, Tunnen näistä fiiliksistä ihan hirveän huonoa omaatuntua, sillä raskaudenhan pitäis olla kivaa ja ihanaa aikaa....

2 kommenttia:

  1. Viikot vaan pitenee, mitä pidemmälle raskaus etenee. Niin mä sen ainakin koin. Yritä hellittää huonosta omastatunnosta, se on ihan turhaa. Mun neuvolahoitaja sanoi jotenkin ihanasti, että raskauteen kuuluu kaikki tunteet niinkuin äitiyteenkin. Se valmistaa meitä antamaan lapselle myös kaikki tunteet, luvan niiden ilmaisemiseen ja elämän koko kirjon. Toki on mukavaa, jos ja kun raskaudesta nauttii, mutta on hyvä antaa myös kurjille tunteille tila.

    Tsemppihalaus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempityksestä! Sulla on ihana neuvolahoitaja! Ehkäpä harmituksen ja pahanmielen myöntäminenkin jo hieman helpotti oloa. Mulle on vaikea myöntää ja hyväksyä se, etten voisi olla, tai tuntea millään muulla tavalla, kuin juuri nyt tunnen. Jostain tulikin jostakin kirjasta lukemani lause mieleen "Olen tässä ja se on hyvä". Ehkäpä olenkin tehnyt suurempaa hallaa itselleni pyristelemällä eroon tämän hetkisistä tunteistani. Puskenut liikaa ja saanut mielen enemmän solmuun... Kiitos sulle ihanan avaavasta kommentista! <3

      Poista