2016-01-08

Esikoinen - synnytys ja alku

ennenaikainen synnytys

 Kun odotin esikoistani vuonna 2007  olin 21-vuotta ja töissä päihdetyön ohjaajana työllistämis-ja kuntoutusprojektissa. En tosiaan tiennyt, mitä tarkoitti ennenaikaiset supistukset, saatika pelännyt vauvan syntyvän ennen aikojaan. Kävelin joka päivä töihin ja ihmettelin vaan matkalla alaselän särkyjä ja vatsan kovettumista. En osannut varoa, mutta pidin ihan mielläni vuosilomat pois ennen äitiyslomalle jääntiä.

Oli vielä 7-viikkoa laskettuun aikaan. Jouluaattona kävimme miehen kanssa kävelyllä ja oli ihan pakko kesken matkan poiketa kahville, sillä mua tuntu supistelevan sen verran paljon. Kotiin päästyäni koitin pelata miehen mulle lahjaksi ostamaa wii-peliä, mutten todellakaan pystynyt keskittymään. Jotenkin arvasin, että jotain tapahtuisi ja aloin selaamaan netistä pienessä paniikissa miten vauva selviytyy, jos se päättäisi syntyä nyt. Ei mennytkään kauaa, kun tuli pakottava tarve juosta vessaan. En ehtinyt sinne asti, vaan lapsivedet hulahti olohuoneen lattialle.

Soitin synnytysvastaanottoon, jossa kysyttiin jotenkin todella epäuskoisesti ja tylystikin, että olinko varma, etten kussut vaan housuihini?! Käskettiin ottaa pari panadolia ja soittaa parin tunnin päästä, jos ei helpota. Mies lähti hakemaan keskustan ainoasta auki olevasta apteekista panadolia. Iitse jäin kotiin ihmettelemään yltyviä supistuksia. Purin hammasta ja odotin väkisin muutaman tunnin, ennen kuin soitin uudestaan synnärille, että me tullaan nyt!

Synnytysvastaanotossa vastaaottanut kätilö oli sitä mieltä, etten todellakaan vielä synnytä. Lääkäri totesi kuitenkin lapsiveden menneen joten kankkuun pistettiin heti vauvan keuhkoja kypsyttävä kortisoni, kärrättiin synnytyssaliin ja alettiin tiputtaa supistuksen estolääkitystä suoneen. Inhottavinta kaikessa oli se, ettei saanut liikkua. Mies käskettiin kotiin ja mulle sanottiin, että pitäisi koittaa nukkua. Vauvan sydänäänivyön sykkeenjumputus, kuitenkin kaikui korvissa, enkä nukkunut silmäystäkään.

Aamun valjetessa lääkäri katsoi kohdunsuun tilanteen ja totesi synnytyksen edenneen supistusten estolääkityksistä huolimatta. Alettiin puhumaan sektiosta vauvan perätilan takia. Mies tuli takaisin sairaalalle juuri, kun sektio esilääkkeitä kärrättiin vierelleni metallisella tarjotinpöydällä. Itketti.

Viime hetkellä yön päivystänyt lääkäri ehti kuitenkin vaihtua aamuvuorolaiseen ja tämä terhakka naislääkäri olikin sitä mieltä, että vauva olisi tulossa ennemmin peppu edellä ja alatiesynnytys olisi mahdollinen. Sektiolääkkeet kärrättiin ulos huoneesta ja supistustenestolääke vaihdettiin samantien supistusten lisäyslääkitykseen ja synnytys eteni vauhdilla.

Vaikka supistusten vastaanottaminen tuntui hieman ikävältä, kun en edelleenkään saanut liikkua selin makuulta mihinkään, niin ilman kivunlievitystä tunsin kuitenkin pärjääväni melko hyvin.

Ponnistusvaiheen alkaessa saliin pöllähti yli 10-ihmistä. Kätilöitä, lastenlääkäri, synnytyslääkäri, lastenhoitajia ja muutama harjottelijakin. Joku heistä yritti tukea selästä ponnistaessani ja se ahdisti ennemmän, kuin auttoi. Lääkäri leikkasi välilihat. ja parin ponnistuksen jälkeen vauva syntyi, rääkäisi ja hengitti hienosti itse. Olin helpottunut, mutta jotenkin niin totaalisen sekaisin ja huonovointinen supistusten lisäyslääkityksen (oksitosiinin) takia, etten uskaltanut ottaa vauvaa syliin, vaikka joku koitti häntä hetkeksi mulle ojentaakin. Kuulin jonkun sanovan, että vauva oli tyttö, 2010g ja 43cm.

keskonen


Mies vei tytön vastasyntyneiden osastolle ja itse jäin saliin yksin. Kaikki ne saliin pöllähtäneet ihmiset katosivat yhtä mystisesti, kun ilmestyivätkin. Välihat oli ompelematta ja makasin edelleen jalat synnytystuissa ja oksitosiini tippui edelleen suoneen. Oksetti. Kätilö kävi ovenraosta huutelemassa, että lääkäri tulee heti, kun ehtii.

Mies tuli ehkä tunnin päästä vastasynnytyneiden osastolta luokseni ja käskin sen heti kysyä, että eikö oksitosiinia oikeasti voi ottaa jo pois!? Mies kysyi kätilöltä ja kätilö lupasi kysyä asiaa lääkäriltä... Lopulta onneksi tuli lääkärikin ja ompeli vihdoin välilihat. Lääkäri oli silti älyttömän kiireinen ja koko ompelun ajan kätilö piteli lääkärin korvalla kännykkää, johon lekuri lateli toimintaohjeita toiseen synnytyssaliin. Ompelun jälkeen sain lopulta nousta ylös ja olin heti hyvin helpottunut. Sain liikkua ja sain vihdoin sen kamalan oksitosiinitipankin pois!

Mentin katsomaan tyttöä heti osastolle ja sain ottaa hänet syliini. Ihana kiire avuksi tullut sijainen puoliksi epähuomiossa rohkaisi mua imettämään ja tyttö nappasi rinnasta kiinni, kuin vanha tekijä. Imettämisen jälkeen, kuitenkin neiti puklasi kaikki  maidot pois samalla, kun lastenlääkäri lampsi sisään. En kuulemma olisi saanut imettää ja tytölle pistettiin heti nenämahaletku, Itku tuli väkisinkin....

Koska en saanut vauvaa vierelleni en halunnut jäädä sairaalan sänkyyn makaamaan. Neuvottelin itselleni luvan päästä kotiin jo synnytyspäivänä. Kävin seuraavana päivänä näyttänässä  vaan nokkani lapsivuodeosastolla...

Kaksi viikkoa meni keskolassa sumussa. Istuin aamusta iltaan tytön keskoskaapin vieressä ja opettelin olemaan rintapumpun paras ystävä. Ensimmäisille naurettaville 5ml maitotipoille taputettiin, vaikka itsestä ne tuntui mitättömiltä. Oneksi pikku hiljaa sain annettua omaa maitoa aika suurilta osin. Maitokeittiön kautta tuleva toisten äitien luovuttama maito oli silti ensipäivät kultaakin kalliimpaa, kun oma maito ei tahtonut vaan heti kunnolla nousta.

 Vaikka neidillä oli vatsanveto-ongelmia, niin parin viikon sairaalassa olon jälkeen kotiutumisestakin  alettiin puhua...

Sitten yhtenä aamuna sairaalaan tullessani tytön sänky olikin siirretty tehon puolelle. Vauvalle oli tullut verenmyrkytys.  Pelotti ja harmitti. Koko rumba tuntui alkaneen alusta. Tyttön päähän laitettiin kanyylit, jonka kautta antibiootit saatiin annettua.  Pieni ihminen näytti kaikkien niiden letkujen ja piuhojen keskellä aika hurjalta. Teholla oltiin ehkä viikko, mutta mitään hengenhätää ei missään vaiheessa verenmyrkytyksestä huolimatta onneksi ollut.

 Mies otti kuvia teholta puhelimellaa. Ne onkin itseasiassa meidän ainoat keskola kuvat... Olin toki ottanut filmikamerallani kuvia jo aijemmin, mutten tullut  kehittäneeksi sitä. Sitten kun löysin filmin uudestaan, niin filmi olikin mennyt pilalle...


keskonen tays Kun verenmyrkytyksestä oli kunnolla toivuttu, niin tyttö kotiutui vihdoin kuukauden sairaalassa olon jälkeen.

Sain tytön muuten kenguruhoitoon ihoa vasten vasta tehon puolella. Kukaan ei ennen sitä muistanut sanoa asiasta. Kenguruhoito nosti onneksi maidon kunnolla rintoihin ja 3-viikon sairaalassa olon jälkeen koitin imettämistäkin. Sairaalaympäristössä se tosin ei onnistunut kovinkaan hyvin, eikä yhden kerran pikaisessa imetysohjauksessakaan ollut kehumista. Onneksi kotona sitkeällä harjoittelulla ja pesimispäivien avulla tyttö pääsi täysimetykselle 2kk iässä,

Alkuajat kotona keskosen kanssa oli hieman haastavia. Tyttö puklaili (tai suorastaan oksenteli) herkästi maitoja, nukkui huonosti ja oli vatsavaivainen.  Yöt meni lähinnä keinutellessa tyttöä sylissä.  Huolehdin liiaksikin ja itkin äidilleni puhelimessa, eikö tää kamala huoli lapsesta helpota ikinä...

Kaikesta onneksi selviää ja aika kuultaa muistot. Nyt F onkin jo 8-vuotias!

keskonen

perätilöasynnytys

keskonen

synnytys tays

synnytys rv 33+1




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti