2015-12-11

Arkikuvia ja joulujuttuja

Läksyt arkikuva

arki

lapset leipoo


 Poikanen ei haluaisi pitää kotona mitään muuta vaatteita, kun Marlonin kalsareita, ja Noshin kamerapaitaa. Toisinaan jätkä hilluu kotona alasti, joten aika mukavuus edellä sekin menee, niin kuin meillä muutkin. Onneksi sentään ihmisten ilmoille suostuu pukemaan muutakin.

On ihanaa, että alkoi viikonloppu. <3 Tehtiin pikasämpylöitä kaurahiutaleista ja paistettiin ne kypsiksi pannulla. Voita nokkaan, niin ihan hyvältä ne maistui.

Joululomakin alkaa kohta ja on matavaa, että miehellä alkaa samaan aikaan loma, kuin F:lläkin. Joulu alkaa meillä jo talvipäivänseisauksesta. Joinain vuosina lapset sai joka päivä yhden lahjan aina jouluaattoon asti. Saa nähdä, miten tänä jouluna tehdään. Meillä ei syödä perinteisiä jouluruokia kotona, vaan syödään sitä, mitä tekee mieli. Tosin vanhempieni luona vedellään sitten niitä perinteisiä herkkuja aattona.

Kohta kauppaan ostaan herkkuja viikonlopuksi <3

<3 Riina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti