2015-09-29

En tunne vieläkään liikkeitä

Vauvan liikkeet

On ihan kamalaa lukea Lähiömutsin kertomuksia siitä, että hän on tuntenut vauvan liikkeet jo rv 15, kun itse en tunne vieläkään!

Oon uudelleen synnyttäjä ja raskausviikkoja on kasassa nyt se 18. Neuvolan terkkari koitti kyllä viime viikolla lohduttaa, että liikkeet pitäisi tuntea vasta joskus 3vko päästä, mutta pelottaa valmiiksi, jos en tunnekaan. Joskus edellisissä raskauksissa muistan tosin ultraavan lääkärin sanoneen, että mulla on taaksepäin kallistunut kohtu. Haluaisin uskoa, että se on syynä myöhäiseen liikkeiden tuntemiseen.

Täytyy myöntää, että kamalinta tässä on se, että kun ei liikkeitä vielä tunne, niin en voi olla ihan varma, että vauvalla on kaikki hyvin. Haluaisin silti uskoa, että kasvava vatsa on merkki muustakin, kuin hormooneista.

Olen kuullut myös, että liikkeiden tunteminen on myös kiinni istukan paikasta. Viime ultrassa ultraava lääkäri totesi istukan olevan kohdun suulla ja kertoi tämän saattavan aiheuttaa veren tihkumista. Jos kuitenkin istukka ei siirry pois kohdun suulta raskauden aikana, niin se voi tietääkseni estää myös alatiesynnytyksen. Se olisi aika paha isku... Olen välttänyt täpärästi sektion esikoisen synnytyksessä ja alatiesynnytyksestä olisi nytkin aika harmillista luopua. Niillä korteilla kuitenkin mennään, mitä saadaan.

Potkuja mulle....

- Riina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti