2015-08-13

SAANKO MÄ SOITTAA JO DOULALLE?

doula synnytyksessä

Vaikka olenkin vielä hieman varovainen keskenmenon mahdollisuuden suhteen, niin mietin kuumeisesti missä vaiheessa kehtaan varata itselleni doulan. Doulani valehtelematta pelasti koko kuopuksen synnytyksen ja nyt kun on kerran doulaan hurahtanut, niin olisi vaikea seuraavassakaan olla ilman. 
Sain onnekseni kuopuksen synnytykseen mukaani doulan Tampereen doulapiiriltä. Tamereen doulapiirin doulat ovat vapaaehtoisia, eikä muutenkaan tavallisesti doulia voi pitää valmiudessa hirveän montaa viikkoa. Itselläni kuitenkin oli vaara synnyttää ennenaikaisesti, joten kerroin sen tietenkin jo ensimmäisessä doulatapaamisessa. Ihmeellisesti asiat järjestyivät ja doulani pääsi paikalle! 
Silti sairaalaan mennessä ennen doulan saapumista huomasin panikoivani. Jouduin osastolle hetkeksi käyrille, vaikka tiesin, ettei synnytyksessä kauaa nokka tuhise. Oli vaikea saada kuitenkaan tilanne kerrottua. Osastolle ei saanut doula tulla ja hermoilin senkin takia.  Supistukset olivat paljon kivuliaampia, kuin esikoisen synnytyksessä ja käyrillä oleminen ärsytti, kun en saanut liikkua vapaasti. Onneksi pääsin kuitenkin synnytyssaliin varsin pian, kun osaston hoitajat tajusivat hommman jujun. 
Kun doula astui synnytyssaliin sisään, niin rentouduin välittömästi. Mun ei tarvinnut enää huolehtia siitä, että toiveitani kuunnellaan, vaan se oli ennen kaikkea doulan tehtävä ja itse sain laskeutua synnytyskuplaani. Tajusin siinä supistuksia vastaan ottaessani etten kestänyt yhtään kosketusta. Sen takia esikoisen synnytys oli tuntunut niin vastenmieliseltä, kun kätilöt koitti helpottaa oloani ponnistusvaiheessa koskemalla ja tukemalla selästä. Doulani onneksi tajusi tilanteen heti! Menin suihkuun ja doula helpotti kipujani suihkuttamalla vettä alaselälle. Synnytyskupani katkesi vaan hetkeksi, kun kätilö halusi tarkastaa tilanteen sängyllä, enkä ehtinyt takaisin helpottavan suihkun alle ennen seuraavaa kunnon supistusta. Sillon meinasin panikoida, mutta sekin meni lopulta hyvin, kun keinuttelin lanteita ja doula muistutti hengityksestä. 
Ponnistusvaihe oli helppo, mutta olisi se varmaan mennyt vieläkin helpommin, jos olisin saanut ponnistaa lapsen ulos suihkuhuoneen lattialla. Huomaan kadehtivani hieman kotisynnyttäjiä siinä suhteessä, mutta ennenaikaisuus on este kotisynnytyksille. Koin kuitenkin, että synnytys oli paras ikinä! 
Mies ei ollut synnytyksessä mukana, sillä emme malttaneet kutsua isovanhempia keskellä yötä vahtimaan esikoista. Tajusin kuitenkin, että miehen läsnäolo olisi saanut mut miettimään kokoajan myös sen tarpeita, eikä synnytyskuplaan pääsy olisi ollut ehkä niin helppoa.
Kuopus syntyi siis rv 36+5 eli vain piirun verran vaille täysiaikaisena. Toivottavasti seuraavakin synnytys olisi yhtä ihana! En silti vähättele esikoisenkaan synnytystä, sillä tarvitsin senkin kokemuksen tietääkseni mitä synnyttämiseltä haluan ja toisaalta opin silloin tuntemaan piirun verran enemmän itseäni. 
<3 Riina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti