2015-07-28

Keskenmeno on tabu ?!

Keskenmeno, kuinka kertoa keskenmenosta
Mietin tätä asiaa tänään, kun kerroin esikoiselleni raskaudesta.
Kerroin, että äidin mahassa on pieni ihmisen alku. Kerroin myös sen, ettei joskus se jaksa loppuun asti, vaan vauva saattaa myös menehtyä ennen syntymää. 7-vuotiaalle se tuntui luonnolliselta. Joskus vaan käy niin, mutta nyt oli ihanaa ajatella vatsassa kasvavaa pikkusisarusta. 
Ehkä olemme jotenkin vieraantuneita kuolemasta. Kuolema on epänormaalia ja pelottavaa. Haluamme suojella läheisiämme kuoleman kohtaamiselta, vaikka se on yhtä luonnollinen asia, kuin syntymäkin. Aika moni keskenmenon kohdannut sureekin hiljaa yksikseen.  Liian usein sitä jotenkin häpeilee. Ajattelee, että oma keho on jotenkin rikki. Kuitenkin 12-15% raskauksista päättyy keskenmenoon. Se on siis aika yleistä. Silti mielummin suljemme asioita sisällemme, kun kerromme ystävillemme, että kuinka kävi. Keskenmeno on  ehkä edelleen tabu. 
Kuulen itsenikin sanovan, että kerron sitten lähisukulaisilleni, kun  viikkoja on hieman enemmän ja keskenmenon riski pienenee. Rohkaistuin kuitenkin ja soitin äidilleni, että ultrassa oli näkynyt pieni. Kerroin samaan hengenvetoon myös sen, että viikkoja on todella vähän ja keskenmenon riski on vielä aika suuri.  Äiti sanoi hyvin, ettei koskaan voikaan tietää mitä huomenna tapahtuu, mutta nyt on hyvä keskittyä tähän hetkeen ja hyviin asioihin. 
Unohtaako sitä kaiken pelon keskellä elää ja nauttia hetkestä? Teemmekö asioista, joille ei vaan voi mitään, liian suuria mörköjä? Miksi surun jakaminen on niin vaikeaa? 
<3 Riina 

2 kommenttia:

  1. Mun äidillä oli aikoinaan keskenmeno mun ja pikkuveljen välissä. Mulla ja pikkuveljellä on kolme vuotta ikäeroa. Oon tiennyt tuon asian tosi pienestä pitäen ja musta se on ollut aina todella luonnollinen asia. Ja olen aika tyytyväinen siihen, että olen kuullut sen niin nuorena, koska jos joskus omalle kohdalle osuu keskenmeno, niin en varmaankaan silloinkaan pidä sitä minään "isona juttuna" enkä ainakaan tabuna, mistä ei voisi puhua luonnollisena osana elämä. Enkä nyt vähättele ollenkaan keskenmenon luomaa surua tai sitä, että sen jälkeen varmasti seuraavien raskauksien kohdalla jännittää entistä tiukemmin, kuinka käy ja pitää tiettyjä hetkiä kriittisinä. Varmasti keskenmeno on sikäli iso juttu kenelle vain, mutta ehkä tällain eläinihmisenä sitä osaa ajatella ihmistenkin keskenmenojen kohdalla niin, että ehkä se on vain luonnon tapa hoitaa elinkelvottomat yksilöt mahdollisimman kivuttomasti pois hyvissä ajoin. Luonnollista ja uutta vain putkeen :)

    Pelonkin keskellä kannattaa nauttia hyvistä päivistä ja uskaltaa myös kertoa muille vaikka siitä keskenmenosta, koska asioiden salaaminenkaan tuskin palvelee ketään, kun siinä äkkiä käy niin, että jokainen pitää sisällään ne surunsa ja yrittää turhaan esittää jotain tyyntä niille muille, vaikka ehkä jokainen olisi onnellisempi tunnustaessaan ne omat surunsa toisille. Tosin tässä en itsekään ole mitenkään lahjakas... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ompa sulla ollut fiksut vanhemmat!

      Kerroin itse tuulimunaraskaudesta äidilleni silloin, kun lääkäri totesi, ettei munasolu ollut kehittynyt sikiökalvoja pidemmälle. Tajusin siinä sairaalan käytävillä puhelimeen itkiessä, että toinen nainen ja oma äiti osaa ihmeellisesti sanoa juuri ne oikeat ja helpottavat sanat.

      Aika isoja taakkoja moni kantaa hiljaa mukanaan....

      Kiitos kommentistasi!

      Poista