2015-04-21

Mahtava itsesuggestio

itsesuggestio

Manifestointi saattaa kuulostaa foliohattu päisten hippien touhulta, mutta silti urheilijoidenkin tekemä itsesuggestio onkin täysin luonnollinen asia. Manifetointi on itse suggestiota. Se on vahva väline uskomusjärjestelmiemme muuttamiseen siitä, että mihin pystymme ja mitä voimme saavuttaa.

Kaikille ei pelkkä mielessä käyty haaveilu toimi. Toisten on hyvin vaikea luoda mieleen kuvia haaveilemistaan asioista. Toisille on helpompi kirjoittaa unelmistaan, tehdä aarrekarttaa, luoda vahvempia mielikuvia tuoksujen, tai makujen kautta. Toisilla toimii voimalauseet, tai peilityöskentely. Aamuinen vakuuttelu itselleen peilin edessä, että "Olen komea/kaunis" saattaa viedä koko päivän paremmille urille.

Olemme oman menestyksemme pahin vihollinen. Voimme nujertaa itsetuntomme niin säpäleiksi, ettemme uskalla edes kokeilla.

Toiset on itsesuggestiossa niin taitavia, että heidän kehonsakin muuttuu pelkällä ajatuksen voimalla. Voimme säädellä verenpainetta, sykettä ja  kivun tunnetta mielemme avulla.

Uskon, että se miksi koen esimerkiksi synnytyksen niin helpoksi kohdallani on varmasti itsesuggestion tulosta. Toisaalta pelkään taas hammaslääkäriä niin paljon, että olen jo hammaslääkärin vastaanottotiskillä  tuska hiessä. Tähän vaikuttaa vahvasti uskomukset. Itsesuggestio ei sinällään varmasti poista kipua, mutta kipua on helpompi kestää.

- Riina

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti