2015-04-06

Kalevanharjun poluilla




Kalevanharjulla Kalevantien kumpaakin puolta pääsee kulkemaan risteileviä polkuja pitkin Prismalle asti. Siellä täällä olevat koirankakat ja roskat hiukan ärsyttää, mutta muutoin polut on aivan mahtavia. Käytiin eilen lasten kanssa hiukan seikkailemassa ja taas tuli ihmeteltyä R:n sitkeyttä. Tiukasti se meinaan sinnitteli siskonsa vauhdissa.

Viime kesänä yhden polun tukkeena oli kaatunut puunrunko, jonka yli oli hauska lasten kanssa hypellä. Nyt kaatunutta puuta ei enää polulla näkynyt, mutta  siellä täällä oli lasten kyhäämiä majoja ja yhteen käytiin hiukan tutustumassakin.

Kalevanrinteellä on myös useita hiilimiiluja, mutten ole ainakaan vielä tajunnut, missä ne siellä on. Koko Kalevanrinne taitaa kuitenkin olla muutoinkin Museoviraston suojelema ja hyvä niin, sillä muutoin varmasti kerrostalot olisi vallanneet nämäkin näköalapaikat aikapäiviä sittten.

Ulkoilu terkuin:

 - Riina

ps.  Yhteismaan Nappi naapuriin voi nyt jo tutustua! Klik!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti