2015-03-12

Arkipäivän parisuhde riitoja



Se on hieman huvittavaa, kuinka pienistä asioista tulee itku kuukautisten aikaan. Olen tunteileva siili, joka lopulta loukkaantuu tyhjästä, kun en osaakaan miellyttää itse muita. Monesti tunnen sen suurena vääryytenä, kun mies turhautuu minuun, lähtee pois, eikä mulle jää mahkuja enää korjata asioita. Kun mies huokailee toisessa huoneessa ja kysyn varovasti mikä on, loukkaannunkin sydänjuuriani myöten, kun hän sen lopulta kertoo. Se, että olisin voinut toimia itse toisin meni jo. Syytän miestä tunteettomaksi raadonsyöjäksi ja peräännyn itku kurkussa nuolemaan haavojani, sohien kuitenkin matkan varrella vielä muutaman katkeran solvauksen. 
 Vaikka kaipaan toki itselleni läheisyyttä ja ymmärrystä huomaan kuitenkin kaikkein kamalammaksi sen, jos en pysty olemaan sellainen, kun toinen haluaa. Myönnän, että toisten miellyttämisen halu on pahin paheeni. Se ei ole tosin niin puhtoinen ajatus, kun voisi kuvitella. Siinä on pientä narsistista vivahdetta ja toisaalta järkyttävän  huonoa itsetuntoa mukana. En kestä sitä, kun joku on kiukkuinen. En välttämättä sen toisen takia, vaan siksi, että itselläni on parempi olla, jos toinen ei murjota. 
Oppi ikä ja kaikki. Ehkä nelikymisenä osaan sitten  pyytää toiselta anteeksi, enkä loukkaantua itse. 
- Riina 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti