2014-08-28

Lauta!

Tästä tulee tissi postaus, joten varautukaa jo tässä vaiheessa!

Koen olevani etuoikeutettu, sillä omaan niin pienen rintavarustuksen, että voin käydä ilman liivejä lenkilläkin. Mun on vaikea samaistua ystäviini, jotka käyvät ostamassa liivinsä erikoisliikkeistä löytääkseen sopivat. Itse kun en käytännössä tarvitse liivejä, kuin imetysaikana ja silloinkin perus markettikoot riittävät hyvin.

Mietin kuitenkin kokevatko muut minut jotenkin hävelijääksi liivittömänä?! En koe itseäni mitenkään irstaaksi, vaikken liivejä pukisikaan ja  musta on ihan luonnollista, että nännit näkyy paidan läpi. Toiset kuulemma käyttää ihoteippiä piilotellakseen liivittömyyttään, mutta itse en jaksaisi alkaa säätämään. Olen kerran saanut kyllä kommenttia liivittömyydestäni ja ehkä siksi  välillä tulee liivit puettua, sillä en halua antaa itsestäni väärää kuvaa. En silti ymmärrä miksi minun tulisi käyttää jotain sellaista vaatetta, jota en vaan tarvitse?! Olisi ehkä sama asia, että kaikki käyttäsivät tukisukkia, sillä joskus jollekin saattaa ilman niitä tulla suonikohjuja.

 Onko nännien näkyminen  paidanläpi oikeasti irstasta?

Pari valittua sanaa voisin kirjoittaa muutenkin tisseistä, esimerkiksi yleisillä paikoilla imettämisestä.... mutta jätän nyt väliin. Ehkä pitäis perustaa joku tissien vapautusrintama.....

http://www.stara.fi/2013/11/22/rintaliivit-ovat-pahasta-vapaat-rinnat-ovat-terhakkaammat/




Totuus minusta.

Olen se nainen, joka kuntosalin ohi kävellessä osoittelee liikkujia sormella ja huokaisten "Mitä resurssien tuhlausta! Kaiken tuon energian voisi käyttää hyödyllisemminkin!" Salaa kuitenkin pidän kuntosaliharjoittelusta.

Olen se nainen, joka pitää hyötyliikuntaa kaiken perustana. Kaikki palvelut on kuitenkin vieressä, joten en saa hyötyliikunnasta tarpeeksi liikuntaa. Liikkumattomuudesta on se huono puoli, että normaalit kotityötkin tuntuu välillä inhottavan raskailta, eikä energiaa niihinkään tunnu löytyvän. 

Olen se nainen, joka 8h yöunien jälkeen ei nuku seuraavana yönä lainkaan. Se, joka herättää itsensä kahvilla ja miettii millainen ihminen olisin, jos nukkuisin tarpeeksi.... 

Olen se, joka toisella juoksulenkillä pitkän tauon jälkeen haluaa juosta 10km ja huomaa juostessa, ettei todellakaan ole kympin kunnossa. Olen juuri se, joka miltein oksentaa hämeenpuiston kohdalla puskaan. Olen nainen, joka nääntyneenä lenkin jälkeen kotiin päästyään kirooaa katsoessaan google mapsia, kun ei 10km edes tullut täyteen! 

Olen se, joka vaalii edelleen yläasteen liikunnanopettajan sanoja hänen ottaessaan mut sivuun muista ja ojentaessaan mulle juoksukalenterin. "Sun kannattais ruveta juoksemaan. Susta vois tulla ihan hyväkin... " Tosin se juoksukunto olisi pitänyt hakea silloin teini-iässä :D 

Näillä eväillä on ihan kiva alottaa uutta harrastusta. 

2014-08-25

Uusi rakkaus

barefoot

Mietin aika pitkään maltanko ostaa itselleni juoksulenkkarit. Halusin barefoot kengät, mutta mallin tuli olla sellainen, että niillä pystyisi juoksemaan talvellakin. Päädyyn Merreleihin ja olen rakastunut! Hiukan 90€ hintalappu kirpaisi, mutta koska mieskin vakuutteli, että voin kenkiin sen verran sijoittaa, niin ostin ne. Huokaisin kaupassa helpotuksesta, kun kesämalliston kenkiä vielä löytyi hyllystä. En halua kenkiini mitään gore-tex kalvoa!

Juoksin kesällä kerran paljainjaloin 3km lenkin. Tyhmänä valitsin asfaltti-helvetin, enkä osannut varoa kovaa alustaa, jonka seurauksena polvi kipeytyi ikävästi. Varsinkin rappuja noustessa ja kyykkyyn mentäessä polvi ilmoitteli olemassaolostaan aika pitkään. Viime viikkoina on onneksi tuntunut jo paremmalta, eikä polvi enää niin hirveästi ilmoittele olemassaolostaan.

Testasinkin kengät eilen heti ja ne tuntui ihanalta! Rapakunto ei tuntunut haittaavan ja aiemmin kolomani jalkavamma tuntui, muttei ollut kipeä. En omista mitään sykemittaria, joten juoksen sitä vauhtia, kun hyvältä tuntuu.

Jos vaan keho kestää, niin voisin ensi vuonna kokeilla maratonia joskus marraskuussa. Rautaveden maratoni juostaan niihin aikoihin ja luulen, että se on hyvä ajankohta, jotta saan pitkän harjottelu jakson ennen starttia.

Juoksu terkuin:
- R

2014-08-10

Sunnuntai


Oli pakko leipoa tänään sämpylöitä sunnutain kunniaksi, vaikkakin vehnä saa mahani hieman kivistelemään ja turpoamaan. Teen yleensä tosi simppeleitä sämpylöitä, mutta tulee niistä ihan hyviä silti.

Riinan vatsan kivistys sämpylät:

Haaleaa vettä 0,5l
50g hiivaa
1tl ruususuolaa
1rkl luomu sokeria
luomu vehnäjauhoja.
0,5dl öljyä

pihlaja vartalovoi

FEED YOUR SKIN! Madaran ja Kemikaalicocktailin Nooran yhteistyössä kehittämä Pihlaja vartalovoi oli ilmestynyt Tampereen Ruohonjuureen! Ostin kuitenkin sen kasvoille sopivan pihlaja voiteen, sillä elokuu tuo salakavalasti iholle kuivumisen ja atooppisen ihottuman merkkejä. Halusin myös kokeilla ensin pienemmällä purkillisella, mitä ihoni tykkää tuotteesta. Ehkä seuraavalla kerralla ratkeen vartalovoihin. Pidän älyttömästi pihlajavoiteen tuoksusta! Paas haistellen :D

- Riina




Aika hurjaa!

Äidin kädet hikoaa, mutta lapsi on innoissaan! Maanantaina alkaa esikoisella ekaluokka. Tuntuu hurjalta, sillä juurihan se oli pienenä rääpäleenä keskoskaapissa. Toisaalta meidän tyttömme vieressä makasi vielä pienempi rääpäle, vain voipaketin painoinen.

Aika onneksi kuultaa muistot, eikä kaikkia ekaan lapseen ja keskosuuteen liittyviä tunteita enää muista. Silti F tuntuu vielä niin pieneltä, ettei sitä raaskisi päästää koulumaailmaan. Loppuvuodesta syntyneenä ja keskosuuteen vetoamalla olisi ehkä saanut lykkäystä. "Koulukypsä", sanoi kuitenkin neuvon terkkari ja totesi vielä, että lykkäämisestä saattaa olla enemmän haittaa, kuin hyötyä. 


keskonen, koulun aloitus

F oli tutustumassa keväällä kouluunsa ja vanhemmille oli oma tiedotushetki koulun ruokalassa. Jouduin ottamaan R:n mukaan, sillä miehellä oli palaverejä. Voitte vaan kuvitella miten tiedotustilaisuus meni.... R ei malttanut istua, vaan ihmeteltiin sitten R:n kanssa tarjottimia ja maitoautomaatteja. Luovutin aika nopeasti ja lähdettiin pihalle odottamaan, että F pääsee omalta tutustumishetkestään. Nolotti hiukan. 

On jännä miten isojen sisarusten tavarat ovat nuoremmille aarteita. F ilmoitti, ettei halua uutta koulureppua, kun on sisarpuolen vanha reppukin olemassa. Mikäs siinä. Tosin hieman kulunut pinkki reppu ei äidin silmään ole mikään kaunokainen, mutta jos se kerran on rakas, niin menkööt. 

sniif! Kai se on vaan päästettävä tyttö koulutielle. Niin se aika vaan menee. Toivon, että tytön ala-aste aika on vielä 10-kertaa omaani parempi. 

- Riina 

2014-08-09

Luomua Tampereelta

Turhauduin salapoliisityöhön ja perustin Luomua Tampereelta facebook ryhmän.Ryhmään voi vinkata parhaat luomuruoka, vaate jne. löydöt Tampereelta, lähikunnista ja netistä.

Lapsiperheessä arki on hektistä ja keskittyy yleensä lähiympäristöön. On ärsyttävää lähteä metsästämään päättömästi jotain luomutuotetta, jos ei ole varma mistä sitä saa. Tarjoukset menee multa miltein aina ohi. Haluan panostaa laatuun, mutta tietenkin luomu on paikoitellen niin kallista, että sitä raaskii ostaa vain tarjouksesta.

Olette lämpimästi tervetulleita  jakamaan löytönne.

biodynaaminen











XXX

Riina

2014-08-07

Smoothien voimalla

marjasmoothie

Tykkään smoothieista. Yleensä teen niistä aika laimeita, vaikka superfood guru Jaakko Halmetojan mukaan smoothiesta on hyvä tehdä niin paksua, että sitä tulee "pureskeltua". Jaakon mukaan tällöin sylkeä sekoittuu kunnolla smoothieeseen ja elimistö ottaa tehokkaammin kaiken tarvitsemansa. Ainakin muistaakseni se meni näin :D. Suutuntuma on vaan mulla parempi, kun se on juoksevampaa.

Vanhempani joi viime talven marjasmoothieta tyrnillä terästettynä ja heillä yleiskunto nousi kohisten. Itsekin olen huomannut saman.Teen yleensä kahta smoothiee ja varioin niitä sitten tilanteen mukaan

. Mustikka-vihersmoothie
Mustikoita
 puolukoita
 tummaa salaattia (esim. lollorossa, tai tammenlehtisalaattia) 
 raakakaakoo (jos on) 
 Banaania
sitruunaa
vettä 

Mansikka-puolukka smoothie
macaa (jos on) 
välillä raakaa kaakojauhetta
mansikoita
puolukoita 
banaani 
sitruunaa

Rakkaudella:

- R 

Earth warrior

2014-08-06

Salapolku

KalevanharjuKaleva Tampere
Karkasin yksin kävelylle ja etsimään hiukan salaojakiviä ruukkuihin. Matkalla kävin napsimassa muutaman ruohosipulin Kalevanharjulta yhteisestä Haist´ kukkanen kasvatuslaatikosta. Tomaatit rönsyili ja raakileita oli paljon. Toivoa saattaa, että ne ehtii kypsyä ennen hallaa. Aattelin kastella laatikot käydessäni, mutta joku oli jo ehtinyt ennen mua. Jatkoin Kalevankankaan hautausmaan takana olevalle polulle, joka onkin ihan mun lempparini. Vadelmia on siellä täällä polunvarrella. Hautausmaan muuri on paikoitellen hieman linnanmuurimainen.  Ajatukset harhailee kauas. Siellä hermo lepää. 

Alla vielä aiemmin ottamani kuva neidistä samalla polulla. Aikas kivaa! 

- Riina 


IHANA PIHA


Haaveilen  edelleen siitä omakotitalosta jossain lähellä Tamperetta. Ei voi kuitenkaan olla nauttimatta kerrostaloasumisestakin, sillä viiden taloyhtiön hallinoima (miltein hehtaarin) piha on todellista kaupunkilaisen luksusta! Tällä kertaa mentiin ulos ilmeisesti juuri päiväuni aikaan, sillä piha oli tyhjä lapsista. Yleensä leikkikavereita kuitenkin löytyy aina.

Jalkapallokenttää, nurmea, kiipeilypuita, iso mäki, josta on mahtavaa laskea talvisin liukurilla. Tietenkin perinteiset keinut, liukumäki ja hiekkalaatikkokin löytyy. Ei tarvitse siis raahautua aina puistoon asti.

Jos asumme vielä täällä ensivuonnakin, niin ajattelin liittyä Kiinanmuurin Muuri&Juuri yhdistykseen, joka kasvattelee vihanneksia kasvatuslaatikoissa pihamaalla. Edellisen asuntomme pihalla oli luumu-, ja omenapuita,  punaisia ja mustia viinimarjoja, ehkä ne on ne ainoat, joita kaipaan tännekin. 



Rakkaudella

- R

SIIVOUSPÄIVA - Kiinanmuurin inkkari kirppari


Siivouspäivä tulee taa! JESS!! 

Urbaanin intiaanin inkkari kirppari löytyy Sammonkatu 28 B rapun edustalta 30.8.2014 klo 12-16. Luvassa on varastojen aarteita ja muita ihanuuksia. Sää varaus. Lämpimästi tervetuloa! 

Selkeyttä tavoitellen 

- R 

2014-08-04

Levoton, uneton, musta!

Tornihotelli, unettomuus

Huonosti nukuttu yö takana. Kääntyilyä, vessassa ravaamista ja lopulta erävoitto unettomuudelle. Pihalla talonmies siivoilee nurkkia ja itse mietin, miten selviän iltaan. Puristan lähikaupasta ostamaani Pirkan luomu kahvia ja irvistelen peilikuvalle. 

Pakko yrittää ottaa rennosti. Ei mitään ylimääräistä, kiitos! 

- Riina 

Raakaa rakkautta, kuolaamista ja muumit.

goodio, velvet raakasuklaa

Brio junarata

Raakasuklaa yllätti mut taas! Uusi rakkauteni on goodion Velvet suklaa.  Edellisestä raakasuklaan ostosta olikin jo liian pitkä aika. Raakakaakaojauhettakin pitäisi ostaa smoothieta varten kaappiin. Yritinkin, mutta kun Ruohonjuuresta ei löytynyt Oijion raakaakaakaojauhetta ja niiden "paras ehdotus" oli Cocovin kaakaojauhe, niin jätin ostamatta. En tiedä miksi, mutten oikein  luota Cocovin laatuun. 

Kun oltiin leikitty aamupäivällä tarpeeks junaradalla ja vedelty överit rakkaus suklaasta,  niin oli aika kattoo mitä Tampere tarjois lapsiperheille. Oli kiva ylläri, että Tallipiha järjesti ihq:t muumien puutarhajuhlat. Sinne siis!

Tampere koski

Tampere hevoskyyti


Tallipiha

Tallipiha Tampere, tallipiha kesällä

 Pikkanen pettymys oli huomata Tallipihalla, että olin jättäny rahapussin keittiönpöydälle. Kuolaten, pääkallellaan katseltiin kakkua syöviä ihmisiä kahvilan terassilla.

Ei se mitään! Otettiin kaikki irti muumeistä ja F osallistui munien etsintään. Muutenkin Tallipiha on ihan huippu paikka! Kahden villikon perässä pysyminen tosin on hieman haasteellista, mutta kivaa oli!
Muumit tallipihalla Tallipiha


Lapset tallipihalla, tapahtumat lapsille tampere



Kotimatkalla aurinko paahtoi kuumasti. Onneksi kassin pohjalta löytyi muutamaan trippiin kolikoita. R nukahti rattaisiin ja  kotiin päästyämme oltiinkin kaikki muutkin ihan puhki.

Täällä ei oo kaikki muumit laaksossa, mutta siitäkin huolimatta nauttikaa elokuusta!

Rakkaudella

- R




2014-08-02

Kuuma, yllättävä sambakulkue

Sambakulkue Tampere

Oli ihan pakko lähteä katsomaan F:n kanssa sambakulkuetta, vaikkakin tanssijat näyttävätkin ylimenevissä puvuissaan hieman muovisille. Väriloisto oli huumaava ja kadunvarret oli täynnä ihmisiä Sorinaukiolta-Keskustorille. Oli kuumaa ja hikistä, apujoukot ojentelivat juomapulloja tanssijoille. Huomasin itsekin hytkyväni tahattomasti musiikin tahdissa, niin kivaa oli!


Sambakulkue 2014

Tampere samba, Kukkaisviikot

äidit ja samba, sambakulkue


Mahtava ylläri oli vauva/taapero sambaporukka, jossa lapset tuntui nauttivan ihan yhtä paljon, kuin aikuisetkin. Tytär kysyi vieressä suurin sädehtivin silmin " Kai mää pääsen tonne ensvuonna tanssimaan" Niimpä niin... no katsotaan....

-Riina

lapset ja sambakulkue 2014

Ihana, runsas Rekola!

Rekolan biodynaaminen tila, rekolan tila
Ihana aurinko helli poskipäitä, kun käytiin miehen kanssa Tammelantorilla ostamassa huikaisevalta Rekolan biodynaamisen tilan kojulta ihania kasviksia. Viljelijä puhui innostuneesti tuotteistaan ja vihanneksista näki, että ne on kasvatettu rakkaudella.

Valikoima on laaja, mutta lisää on kuulemma luvassa sitä mukaan, kun sato kypsyy. Näitä ihanuuksia löytyy perjantaisin ja lauantaisin Tammelantorilta ihan lokakuun alkuun asti. Jos Tammelantorille ei jostain syystä ennätä, löytyy tuotteita myös Tilakaupan kivijalkamyymälästä ja verkkokaupasta, josta voi tilata tuotteita mihin päin Suomea tahansa! 

Luomua Tammelantoirilta

Rekolan biodynaaminentila

- Riina

2014-08-01

Ihanin mortteli!

Puinen mortteli

Sain mieheltä maailmankaikkeuden ihanimman  puisen morttelin viime jouluna lahjaksi. Rikoin edellisen keraamisen, kun tiputin sen vahingossa keittiön laattalattialle. Rakastan sitä, että keittiövälineissäkin käytännöllisyys ja kauneus kohtaa. Mortteli on huippu hyvä, eikä riku varmaankaan kovin helposti. Sitä ei ole käsitelty muutoin, kun öljyämällä ruokaöljyllä.

Morttelilla itsekasvattamia yrttejä jauhaessa tulee aina hieman noitamainen olo ja mikäpä siinä, se on ihan toive ammattini! Kasviväreillä lankoja värjätrssä noitamainen olo nousee jääväämättä myös esiin. Väritaikojahan siinä tehdäänkin. Lopputuloksesta ei voi olla ikinä ihan täysin varma. 
Huumaavin yrttiterkuin

- Riina